Vantaan Energia-areenalla oteltiin lauantaina 11.5. Cage22-otteluilta.

Finnfighters´Gymiltä häkkiin astuivat Juho Valamaa ja Tom Niinimäki.

Juhon vastustajaksi alunperin kaavailtu Olli-Jaakko Uitto loukkasi nilkkansa, joten uudeksi vastustajaksi lyhyellä varoitusajalla suostui ranskalaistunut venäläinen Shamil Ismailov. Uudesta vastustajasta tiedettiin rekordin lisäksi vain se, että hänellä oli 10 ammattilaisnyrkkeilyottelua, joista monesta oli tullut tyrmäysvoitto.

Ensimmäinen erä meni Valamaalle, joka vei venäläisen mattoon ja sai lyötyä siellä hyviä kyynärpäälyöntejä. Lisäksi Juho oli jo melkein venäläisen selässä, mutta vastustaja puolusti taidokkaasti.

Toisessa erässä venäläinen sai osuttua Juhon vartaloon muutamalla kovalla pommilla, jotka söivät turkulaisen hapenottoa ja liikettä. Lopuksi venäläinen osui kovalla koukulla, joka sekoitti Juhon pään. Ottelu loppui toisen erän lopussa tyrmäyksellä. Valamaalle siis harmillinen tappio  rekordiaan paremmalle venäläiselle.

 

Tom Niinimäen vastustajaksi astui äärimmäisen kokenut Chase Beebe. Beebe on ollut WEC:in mestari, otellut DREAM-organisaatiossa ja myös Bellatorissa.

Vaikka vastustaja oli Tompan tähänastisen uran kovin, oli Beebe ottelun jokaisella osa-alueella turkulaista jäljessä. Tomppa vei ottelua pystyssä tarkemmilla osumilla, hyvällä liikkeellä ja komeilla väistöillä. Mattoonmentiin silloin kun Niinimäki niin halusi. Beebellä oli muutamaan otteeseen Tompan pää giljotiinissaan, mutta niistä Niinimäki kuoriutui pois vakuuttavasti.

Vastustajan kokeneisuuden vuoksi Tomppa otteli tarkasti ja vältti turhia riskejä. Silti tuloksena oli yksimielinen pistevoitto. Komeaa.

 

Cage 22 netissä:

Fightsport.fi: Kuvia

Kulmassa.fi: Kuvia

Fightsport.fi: Tulokset ja tunnelmia

MMAviking.com: Play by play

Kuva: Antti Latva-Kyyny, Kulmassa.fi