FFG:n kamppailukoulun toiminta on alkanut vuonna 2013.
Junioritoimintamme perimmäinen ajatus on pitää kulut kohtuullisina ja mahdollistaa edullisilla hinnoilla erilaisista taustoista tulevien lasten säännöllinen harrastaminen. Haluamme hankkia uusia harrastajia jo pienestä pitäen, houkutella perheenjäseniä ja koulukavereita mukaan.
FFG:n juniorijaoksen tavoite on mahdollistaa koko perheen yhteinen harrastus monipuolisilla ryhmillä. Haluamme tarjota edullista kamppailulajeihin perustuvaa säännöllistä ja monipuolista liikuntaa sekä mukavaa yhteisöllistä puuhastelua matalalla kynnyksellä.
Toiminta perustuu terveellisten elämäntapojen tukemiseen, kuten päihteettömyyteen. Terveyskasvatus kuuluu olennaisena osana yhdistyksen toimintaan liikunnan ohella ja esimerkiksi tupakkatuotteiden haitoista kerrotaan kamppailukoululaisille ikä- ja kehitystaso huomioiden. Toiminnan parissa ryhmässä harjoitellaan myös sosiaalisia taitoja ja FFG omalta osaltaan on mukana ehkäisemässä kiusaamista.Â
Toimintaamme kuuluu kolme erilaista ryhmää:
Kamppailueskari on tarkoitettu 4–7-vuotiaille lapsille. Eskarissa opetetaan salikäyttäytymistä, hahmotetaan treenaamisen alkeita, jumppaillaan ja leikitään. Tarkoituksena antaa ensimmäinen kosketus kamppailulajien maailmaan. Treenit ovat kerran viikossa sunnuntaisin klo 14.00–15.00. Harrastus maksaa 50 euroa/kausi (100 euroa/vuosi, sisältäen jäsenmaksun). Treenivaatteiksi sopivat omat urheilulliset vaatteet. Vakuutus tulee ottaa itse. Uusia harrastajia otetaan muutama mukaan kauden alkaessa elo- ja tammikuussa. Lisätietoja tarjoaa eskariryhmän päävetäjä Viki p. 045 1617480
Kamppailukoulu on tarkoitettu 8–16-vuotiaille lapsille/nuorille. Treenit koostuvat pääsääntöisesti brasilialaisesta jujutsusta ja lukkopainista sekä nyrkkeilyn perustekniikoista. Vetäjinä toimivat eri tyylien menestyneet edustajat. Kausi maksaa 120 euroa eli koko vuosi on 240 euroa (sisältäen vuoden jäsenmaksun ja treeneissä tarvittavan BJJ-puvun). Muutoin treenivaatteiksi riittävät shortsit ja t-paita. Vakuutus on otettava itse. Treenit pidetään kotisalilla tiistaisin klo 16.45–18.00 ja lauantaisin klo 14.00–15.30. Mukaan otetaan muutama uusi kauden alkaessa. Lisätietoja antaa päävetäjä Ykä Leino, p. 045 6718190.
Kisaryhmä harjoittelee kamppailukoulun treenien lisäksi Ykä Leinon johdolla sunnuntaisin klo 15.30–16.30. Kisaryhmän jäsenet kilpailevat juniorisäännöin brasilialaisessa jujutsussa, lukkopainissa ja vapaaottelussa. Kisaryhmämme on ollut menestyksekäs jo useana vuonna voittaen muun muassa BJJ:n nuorten SM-kisojen parhaan seuran palkinnon, monia SM- ja Junnu cup sekä EM-mitaleita. Kilpailujen osallistumismaksut ovat yleensä noin 20 euroa/kilpailu, kyydit pyrimme järjestämään kimppakyyteinä.
Kamppailukoulun maksuohje, syyskausi 2022:
Maksun saaja: Finnfighters Gym
Eräpäivä: 30.9.
Viesti: FFG Kamppailukoulu + harjoittelijan nimi
Tilinumero: Liedon säästöpankki, FI83 4309 1520 1335 60
Summa: 120€
Eskarin maksuohje, syyskausi 2022
Maksun saaja: Finnfighters Gym
Eräpäivä: 30.9.2022
Viesti: FFG eskari + harjoittelijan nimi
Tilinumero: Liedon säästöpankki, FI83 4309 1520 1335 60
Summa: 50€